1

Valituksellaan Euroopan parlamentti vaatii kumottavaksi unionin yleisen tuomioistuimen 7.6.2023 antaman tuomion TC v. parlamentti (T‑309/21, EU:T:2023:315; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla tämä hyväksyi osittain TC:n nostaman kanteen ja kumosi Euroopan parlamentin pääsihteerin 16.3.2021 tekemän päätöksen, jossa todetaan parlamentin jäsenten avustajakuluina aiheettomasti maksettua määrää koskeva saatava TC:ltä ja määrätään kyseisen määrän takaisinperimisestä (jäljempänä riidanalainen päätös), ja 31.3.2021 päivätyn veloitusilmoituksen nro 7010000523 (jäljempänä veloitusilmoitus) siltä osin kuin niissä määrätään perittäväksi takaisin TC:ltä hänen valtuutetun avustajansa A:n työskentelyyn ajanjaksolla 22.5.2015–31.3.2016 1iittyviä palkkoja, sosiaalivakuutusmaksuja ja matkakulukorvauksia, joiden kokonaismäärä on 50754,54 euroa.

2

Päätöksen 76/787/EHTY, ETY, Euratom (EYVL 1976, L 278, s. 5) liitteenä olevan, edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä välittömillä vaaleilla annetun säädöksen, sellaisena kuin se on muutettuna 25.6.2002 ja 23.9.2002 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2002/772/EY, Euratom (EYVL 2002, L 283, s. 1) (jäljempänä vaalisäädös), 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Euroopan parlamentin jäsenet äänestävät yksilöllisesti ja henkilökohtaisesti. Heitä eivät sido mitkään ohjeet, eikä heidän edustajan toimensa ole sidottu toimintaohjeisiin.”

3

Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta 28.9.2005 tehdyn Euroopan parlamentin päätöksen 2005/684/EY (EUVL 2005, L 262, s. 1; jäljempänä jäsenten asemaa koskevat säännöt) 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenet ovat itsenäisiä ja riippumattomia.”

4

Jäsenten asemaa koskevien sääntöjen 4 artiklan mukaan ”jäsenen vastaanottamia, laatimia tai lähettämiä asiakirjoja tai sähköisiä tallenteita ei rinnasteta parlamentin asiakirjoihin, paitsi jos ne on jätetty käsiteltäviksi työjärjestyksen mukaisesti”.

5

Jäsenten asemaa koskevien sääntöjen 21 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenillä on oikeus käyttää vapaasti valitsemiaan henkilökohtaisia avustajia.

2.   Parlamentti maksaa avustajien palkkaamisesta aiheutuvat tosiasialliset kustannukset.

3.   Parlamentti antaa määräykset tämän oikeuden käyttämisestä.”

6

Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeista 19.5. ja 9.7.2008 tehdyn Euroopan parlamentin puhemiehistön päätöksen (EUVL 2009, C 159, s. 1; jäljempänä soveltamisohjeet) 33 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenellä on oikeus käyttää vapaasti valitsemiaan henkilökohtaisia avustajia. Euroopan parlamentti vastaa tosiasiallisista kuluista, jotka ovat aiheutuneet kokonaan ja yksinomaan yhden tai useamman henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta taikka palvelujen käyttämisestä näiden soveltamisohjeiden mukaisesti ja puhemiehistön vahvistamin ehdoin.

2.   Parlamentti maksaa kulut vain avustajapalveluista, jotka ovat jäsenen edustajantoimen hoitamisen kannalta tarpeen ja liittyvät siihen suoraan. Näihin menoihin ei missään tapauksessa voi sisältyä jäsenen henkilökohtaisia kuluja.”

7

Soveltamisohjeiden 68 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Kaikki näiden soveltamisohjeiden nojalla aiheettomasti suoritetut määrät peritään takaisin. Pääsihteeri antaa ohjeet määrien perimiseksi takaisin asianomaiselta jäseneltä.

2.   Kaikkia takaisinperintää koskevia päätöksiä tehtäessä turvataan mahdollisuudet hoitaa jäsenen edustajantointa ja Euroopan parlamentin asianmukainen toiminta. Pääsihteeri kuulee asianomaista jäsentä ennen päätöksen tekemistä.

3.   Tätä artiklaa sovelletaan myös entisiin jäseniin ja kolmansiin osapuoliin.”

8

Luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta 27.4.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL 2016, L 119, s. 1) johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Henkilötietojen käsittely olisi suunniteltava niin, että se palvelee ihmiskuntaa. Oikeus henkilötietojen suojaan ei ole absoluuttinen; sitä on tarkasteltava suhteessa sen tehtävään yhteiskunnassa ja sen on suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oltava oikeassa suhteessa muihin perusoikeuksiin. – –”

9

Kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Käsittely on lainmukaista ainoastaan jos ja vain siltä osin kuin vähintään yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

– –

Ensimmäisen alakohdan f alakohtaa ei sovelleta tietojenkäsittelyyn, jota viranomaiset suorittavat tehtäviensä yhteydessä.”

10

Luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta 23.10.2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1725 (EUVL 2018, L 295, s. 39) johdanto-osan 5 ja 22 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

– –

11

Kyseisen asetuksen 4 artiklan, jonka otsikko on ”Henkilötietojen käsittelyä koskevat periaatteet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Henkilötietojen suhteen on noudatettava seuraavia vaatimuksia:

– –

– –

– –”

12

Kyseisen asetuksen 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Henkilötietojen siirrot muille unioniin sijoittautuneille vastaanottajille kuin unionin toimielimille ja elimille”, säädetään seuraavaa:

”1.   Rajoittamatta 4–6 ja 10 artiklan soveltamista henkilötietoja voidaan siirtää muille unioniin sijoittautuneille vastaanottajille kuin unionin toimielimille ja elimille vain, jos

2.   Jos rekisterinpitäjä aloittaa tietojen siirtämisen tämän artiklan nojalla, sen on osoitettava, että henkilötietojen siirtäminen on tarpeen ja oikeassa suhteessa siirron tarkoituksiin nähden, soveltamalla 1 kohdan a tai b alakohdassa vahvistettuja kriteerejä.

3.   Unionin toimielimet ja elimet sovittavat yhteen henkilötietojen suojaa koskevan oikeuden ja oikeuden saada tutustua asiakirjoihin unionin oikeuden mukaisesti.”

13

Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin niitä sovelletaan tässä asiassa (jäljempänä henkilöstösäännöt), 26 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiestä koskevan henkilökansion on sisällettävä:

Asiakirjat on merkittävä luetteloon, numeroitava juoksevasti ja luokiteltava aukottomasti; toimielin ei voi esittää perusteeksi edellä a kohdassa tarkoitettuja asiakirjoja eikä vedota niihin vastoin virkamiehen etua, jos niitä ei ole annettu hänelle tiedoksi ennen niiden sisällyttämistä henkilökansioon.

Asiakirjan tiedoksiantaminen varmistetaan virkamiehen allekirjoituksella tai, jos tämä ei ole mahdollista, asiakirja annetaan tiedoksi kirjatulla kirjeellä, joka lähetetään virkamiehen viimeksi ilmoittamaan osoitteeseen.

Virkamiestä koskevassa henkilökansiossa ei saa olla viittauksia virkamiehen poliittisiin, ammattijärjestöihin liittyviin, aatteellisiin tai uskonnollisiin toimiin ja näkemyksiin tai tämän rotuun, etniseen alkuperään tai sukupuoliseen suuntautumiseen.

Edellisen kohdan soveltaminen ei kuitenkaan estä lisäämästä kansioon hallinnollisia toimituskirjoja ja asiakirjoja, joista virkamies on tietoinen ja jotka ovat välttämättömiä näiden henkilöstösääntöjen soveltamiselle.

Virkamiehestä saa olla vain yksi henkilökansio.

Virkamiehellä on oikeus tutustua kaikkiin henkilökansiossaan oleviin asiakirjoihin myös palvelussuhteensa päätyttyä ja kopioida ne.

Henkilökansio on luottamuksellinen ja siihen saa tutustua ainoastaan hallinnon toimitiloissa tai suojatulla tietovälineellä. Se toimitetaan kuitenkin Euroopan unionin tuomioistuimelle, jos tuomioistuimessa tulee vireille virkamiestä koskeva asia.”

14

Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen, sellaisina kuin niitä sovelletaan tässä asiassa (jäljempänä palvelussuhteen ehdot), 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Näitä palvelussuhteen ehtoja sovelletaan kaikkiin sopimuksella palvelukseen otettuihin unionin toimihenkilöihin. Tällaisia toimihenkilöitä ovat

– –

– –”

15

Palvelussuhteen ehtojen 5 a artiklassa säädetään seuraavaa:

”’Parlamentin jäsenen valtuutetulla avustajalla’ tarkoitetaan näissä palvelussuhteen ehdoissa yhden tai useamman [jäsenten asemaa koskevien sääntöjen] 21 artiklassa tarkoitetun valinnanvapauden nojalla valitsemaa henkilöä, jonka Euroopan parlamentti on palkannut suoralla sopimuksella avustamaan Euroopan parlamentin tiloissa jossakin sen kolmesta toimipaikasta suoraan näitä yhtä tai useampaa Euroopan parlamentin jäsentä näiden alaisuudessa ja valtuuttamana sekä keskinäisessä luottamussuhteessa jäsenten hoitaessa tehtäviään Euroopan parlamentin jäseninä.”

16

Palvelussuhteen ehtojen 127 artiklan ensimmäisestä virkkeestä ilmenee, että henkilöstösääntöjen 11–26 a artiklaa sovelletaan vastaavasti parlamentin jäsenten valtuutettuihin avustajiin.

17

Asian tausta esitetään valituksenalaisen tuomion 2–26 kohdassa, ja se voidaan tiivistää seuraavasti.

18

Parlamentti teki 22.5.2015 palvelussuhteen ehtojen 5 a artiklan perusteella A:n kanssa sopimuksen, joka koski parlamentin jäsenen valtuutettuna avustajana toimimista kokoaikaisesti Brysselissä (Belgia) TC:n, joka oli Euroopan parlamentin jäsen, avustamiseksi seitsemännen vaalikauden loppuun saakka.

19

TC pyysi 25.2.2016 parlamentin palvelussopimusten tekemiseen toimivaltaista viranomaista (jäljempänä toimivaltainen viranomainen) irtisanomaan kyseisen sopimuksen eri syistä, jotka koskivat luottamuksen menettämistä ja joita olivat esimerkiksi poissaolot ilman perusteltua syytä sekä tehtävänhoitoon kuulumattoman toiminnan harjoittamista koskevista luvista annettujen sääntöjen noudattamatta jättäminen.

20

Sovitteluyrityksen epäonnistuttua toimivaltainen viranomainen ilmoitti A:lle 24.6.2016 päätöksestään irtisanoa kyseinen sopimus luottamussuhteen katkettua sillä perusteella, ettei A ollut noudattanut tehtävänhoitoon kuulumattoman toiminnan harjoittamista koskevista luvista annettuja sääntöjä.

21

A nosti 14.4.2017 unionin yleisessä tuomioistuimessa kumoamiskanteen 24.6.2016 tehdystä päätöksestä.

22

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi kyseisen päätöksen 7.3.2019 antamallaan tuomiolla L v. parlamentti (T‑59/17, EU:T:2019:140; jäljempänä tuomio L v. parlamentti). Unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, että asiakirja-aineistosta ilmeni, että TC oli ollut tietoinen A:n tehtävänhoitoon kuulumattomasta toiminnasta ja että hän oli tehnyt suoraan aloitteen siihen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tämän perusteella, että toimivaltaisen viranomaisen kyseisen päätöksen oikeuttamiseksi esittämä peruste eli luottamussuhteen katkeaminen ei vaikuttanut uskottavalta. Unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen mukaan toimivaltainen viranomainen oli siten tehnyt ilmeisen arviointivirheen hyväksyessään TC:n tällä perusteella esittämän pyynnön irtisanoa A:n työsopimus. TC ei ollut asianosainen oikeudenkäynnissä, joka johti edellä mainittuun tuomioon.

23

Parlamentin pääsihteeri ilmoitti 8.6.2020 päivätyllä ja englanniksi laaditulla kirjeellä, joka lähetettiin TC:lle sähköpostitse 30.7.2020, A:n TC:lle tarjoamaa avustajanpalvelua koskevien, kokonaismäärältään 78838,21 euron aiheettomasti maksettujen määrien takaisinperintää koskevan menettelyn aloittamisesta soveltamisohjeiden 68 artiklan nojalla. Parlamentin pääsihteeri kehotti TC:tä esittämään kahden kuukauden kuluessa huomautuksia ja todisteita niiden parlamentin alustavien päätelmien osoittamiseksi virheellisiksi, jotka koskivat tehtävänhoitoon kuulumatonta toimintaa, jota TC oli tiennyt A:n harjoittavan ja joka oli tapahtunut TC:n johdolla ajanjaksolla 22.5.2015–22.11.2016, ja näyttämään toteen, että A oli todellakin hoitanut kyseisellä ajanjaksolla parlamentin jäsenen valtuutetun avustajan tehtäviä.

24

Valituksenalaisen tuomion 13 kohdasta ilmenee, että TC pyysi 4.8.2020 lähettämällään sähköpostilla parlamenttia toimittamaan hänelle

25

Parlamentin pääsihteeri lähetti TC:lle 4.9.2020 liettuaksi laaditun kirjeen, joka oli päivätty 3.9.2020 ja jonka sisältö oli olennaisilta osin sama kuin tämän tuomion 23 kohdassa mainitun, 8.6.2020 päivätyn kirjeen sisältö. Kyseisen 3.9.2023 päivätyn kirjeen liitteenä oli jäljennös tuomiosta L v. parlamentti sekä selvitys parlamentin A:lle maksamista määristä.

26

TC muistutti parlamenttia 22.9.2020 pyynnöstään, joka mainitaan tämän tuomion 24 kohdassa, ja pyysi lisäksi hänen itsensä ja A:n välisen sovittelumenettelyn pöytäkirjan liettuaksi sekä jäljennöksen ”kaikista vuosina 2015, 2016 ja 2019 lähetetyistä sähköpostiviesteistä”.

27

TC esitti 29.10.2020 lähettämällään sähköpostilla parlamentille alustavat huomautuksensa sekä tiettyjä asiakirjoja ja pyysi lupaa saada toimittaa myöhemmin lisätietoja ja ‑todisteita.

28

TC pyysi jälleen parlamentilta 20.11.2020 lähettämällään sähköpostilla tietoja, joita hän oli pyytänyt 4.8.2020 ja 22.9.2020 lähettämillään sähköposteilla, ja erityisesti tietoja, jotka koskivat A:n kulkua parlamentin tiloissa, sekä jäljennöstä vuosina 2015, 2016 ja 2019 lähetetyistä sähköpostiviesteistä.

29

TC toimitti parlamentille 24.11.2020 lähettämällään sähköpostilla lisähuomautuksia ja ‑todisteita niiden tietojen ja todisteiden täydentämiseksi, jotka hän oli toimittanut parlamentille 29.10.2020 lähettämällään sähköpostilla.

30

Parlamentin varainhoidon pääosaston pääjohtaja (jäljempänä varainhoidon pääosaston pääjohtaja) ilmoitti TC:lle 27.11.2020 lähetetyllä sähköpostilla, että hänelle asetettu määräaika huomautusten ja todisteiden esittämiseksi soveltamisohjeiden 68 artiklan mukaisen takaisinperintämenettelyn yhteydessä oli päättynyt 4.11.2020, mutta jos hän halusi tutustua A:ta koskeviin tietoihin, hän voisi ottaa yhteyttä kahteen henkilöön, joiden sähköpostiosoitteet varainhoidon pääosaston pääjohtaja antoi, mutta tällaisilla pyynnöillä ei voisi olla vaikutusta asianomaiseen menettelyyn.

31

TC riitautti parlamentille 1.12.2020 lähettämällään kirjeellä kyseisen 27.11.2020 lähetetyn sähköpostin sisällön. Lisäksi hän esitti asiakirjoja koskevat pyyntönsä kyseisessä sähköpostissa mainituille henkilöille.

32

Varainhoidon pääosaston pääjohtaja toimitti 8.1.2021 päivätyllä kirjeellä (jäljempänä 8.1.2021 päivätty kirje) TC:lle tämän tuomion 26 kohdassa tarkoitetun pöytäkirjan, mutta kieltäytyi antamasta tämän tutustuttavaksi muita pyydettyjä asiakirjoja. Hän myönsi lisäksi TC:lle 15 päivän määräajan lisähuomautusten esittämiseen, minkä TC teki 21.1.2021.

33

Parlamentin pääsihteeri totesi riidanalaisella päätöksellä, että parlamentti oli maksanut aiheettomasti 78838,21 euron suuruisen määrän A:n työsuhteen yhteydessä ajanjaksolla 22.5.2015–22.11.2016 ja että kyseinen määrä oli perittävä takaisin TC:ltä soveltamisohjeiden 68 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Näin ollen varainhoidon pääosaston pääjohtaja antoi valtuutettuna tulojen ja menojen hyväksyjänä 31.3.2021 veloitusilmoituksen, jossa määrättiin kyseisen määrän takaisinperimisestä TC:ltä ja kehotettiin tätä maksamaan se viimeistään 30.5.2021. Varainhoidon pääosaston pääjohtaja toimitti TC:lle 31.3.2021 riidanalaisen päätöksen ja veloitusilmoituksen.

34

TC nosti riidanalaisen päätöksen ja veloitusilmoituksen kumoamista koskevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.5.2021 jättämällään kannekirjelmällä. Hän esitti kanteensa tueksi viisi kanneperustetta.

35

Ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 27 ja 28 kohdasta ilmenee, että kyseiseen tuomioon johtaneen tapauksen yhteydessä tehdyn tarkastuksen perusteella parlamentti totesi, että se oli maaliskuussa 2016 päättänyt keskeyttää A:n palkkojen ja matkakulukorvausten maksamisen 1.4.2016 lähtien. Näin ollen parlamentin pääsihteeri osittain peruutti 8.11.2022 riidanalaisen päätöksen ex tunc eli siltä osin kuin se koski 28083,67 euron kokonaismäärää. Samansuuruisesta määrästä annettiin 15.11.2022 hyvitysilmoitus.

36

Valituksenalaisen tuomion perustelujen 32 ja 36–42 kohdasta sekä tuomiolauselman 1 kohdasta ilmenee myös, että tässä tilanteessa unionin yleinen tuomioistuin totesi – parlamentin pyynnöstä ja TC:n huomautukset kuultuaan –, että kanne oli menettänyt kohteensa ja ettei riidanalaisen päätöksen ja veloitusilmoituksen laillisuudesta ollut tarpeen lausua siltä osin kuin ne koskivat palkkoja, sosiaalivakuutusmaksuja ja matkakuluja, jotka liittyivät A:n työhön ajanjaksolla 1.4.–22.11.2016, edellä mainitun 28083,67 euron suuruisen määrän osalta.

37

Toiseksi muistutettuaan valituksenalaisen tuomion 45–53 kohdassa säännöistä, jotka koskevat parlamentin jäsenten avustajakulujen maksamista sekä avustajakuluina aiheettomasti maksettujen määrien takaisinperimistä, sekä tätä koskevasta oikeuskäytännöstä unionin yleinen tuomioistuin tutki kyseisen tuomion 54–66 kohdassa ensimmäistä kanneperustetta, joka koski kohtuullisen käsittelyajan periaatteen loukkaamista, ja hylkäsi sen perusteettomana.

38

Kolmanneksi ja viimeiseksi unionin yleinen tuomioistuin tutki toista kanneperustetta, joka koski kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista, asiakirja-aineistoon tutustumista koskevan oikeuden loukkaamista ja perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, sellaisina kuin niistä määrätään Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklan 2 kohdassa. Tässä asiayhteydessä se tutki myös tiettyjä argumentteja, jotka esitetään tiivistetysti valituksenalaisen tuomion 70 ja 71 kohdassa ja jotka TC oli esittänyt ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä.

39

Valituksenalaisen tuomion 74–79 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tutki parlamentin argumenttia, joka esitetään tiivistetysti kyseisen tuomion 73 kohdassa ja jonka mukaan TC ei voinut kyseenalaistaa vastausta, jonka varainhoidon pääosaston pääjohtaja oli hänelle 8.1.2021 päivätyssä kirjeessä antanut, koska SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa määrätty kahden kuukauden määräaika kanteen nostamiselle kyseisen kirjeen sisältämästä päätöksestä oli päättynyt.

40

Kuten valituksenalaisen tuomion 78–80 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kyseinen kirje sisälsi parlamentin vastauksen TC:n pyyntöön, joka koski sellaisten asiakirjojen esittämistä, jotka viimeksi mainittu katsoi tarpeellisiksi osoittaakseen, että A oli todellakin hoitanut parlamentin jäsenen valtuutetun avustajan tehtäviä ajanjaksolla 22.5.2015–22.11.2016. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös, että kyseinen vastaus oli osa menettelyä, joka koski aiheettomasti maksettujen määrien takaisinperintää. Se katsoi näin ollen, että TC saattoi vapaasti vedota riidanalaisesta päätöksestä ja veloitusilmoituksesta nostamassaan kanteessa sääntöjenvastaisuuksiin, joita kyseisessä kirjeessä hänen mukaansa oli, joten TC:n kyseistä kirjettä koskevat perustelut voitiin ottaa tutkittavaksi.

41

Tutkiessaan toisen kanneperusteen asiakysymystä ja tiettyjä ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä esitettyjä argumentteja unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa, että TC oli pyytänyt 4.8., 22.9. ja 20.11.2020 lähetetyillä sähköposteilla parlamenttia toimittamaan hänelle useita asiakirjoja, seuraavat asiakirjat mukaan lukien:

42

Valituksenalaisen tuomion 88 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että parlamentti oli toimittanut TC:lle kyseisen pöytäkirjan sekä A:n sopimuksen päättämiseen liittyvät asiakirjat. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan parlamentti oli sen sijaan kieltäytynyt 8.1.2021 päivätyllä kirjeellä toimittamasta TC:lle muita tämän tuomion edellisessä kohdassa mainittuja asiakirjoja.

43

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, että kun parlamentin jäsentä pyydetään toimittamaan parlamentille todisteet siitä, että valtuutettu avustaja on työskennellyt hänelle hänen edustajantoimensa yhteydessä, kyseinen jäsen voi kuulluksi tulemista koskevan oikeuden perusteella pyytää unionin toimielimiä, elimiä tai laitoksia toimittamaan niiden hallussa olevat todisteet, jotka vaikuttavat hänestä merkityksellisiltä. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan parlamentti ei tällaisen pyynnön vastaanottaessaan voi kieltäytyä toimittamasta pyydettyjä tietoja loukkaamatta kuulluksi tulemista koskevaa oikeutta, paitsi vetoamalla kieltäytymisensä tueksi perusteisiin, joita voidaan pitää hyväksyttävinä yhtäältä käsiteltävän asian olosuhteiden ja toisaalta sovellettavien sääntöjen perusteella.

44

Kuten valituksenalaisen tuomion 91 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen, että sen oli tutkittava, olivatko perusteet, joihin parlamentti vetosi 8.1.2021 päivätyssä kirjeessä ja joiden nojalla se jätti toimittamatta TC:n pyytämät tiedot, hyväksyttäviä.

45

Unionin yleinen tuomioistuin tutki ensin perusteet, joihin parlamentti vetosi evätäkseen TC:n pyynnön toimittaa ”kaikki vuosina 2015, 2016 ja 2019 lähetetyt sähköpostiviestit” sekä TC:n ja parlamentin toimivaltaisten yksikköjen välisen, A:n työtä koskevan kirjeenvaihdon.

46

Valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että parlamentti oli hylännyt kyseisen pyynnön sillä perusteella, että sen politiikan mukaan sähköposteja säilytettiin enintään 90 päivän ja – poikkeuksellisesti – vuoden ajan. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan parlamentti lisäsi, että vuoden 2019 jälkeen lähetettyjä sähköpostiviestejä voitiin toimittaa, mutta niillä ei ollut merkitystä, koska ne eivät liittyneet ajanjaksoon, jona A:n oletettiin työskennelleen TC:lle.

47

Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän osalta valituksenalaisen tuomion 95 kohdassa, että parlamentti oli ollut vuoden 2016 alusta lähtien tietoinen TC:n ja A:n välisestä tulehtuneesta tilanteesta sen osalta, oliko A hoitanut tehtäviään parlamentin jäsenten avustajiin sovellettavia sääntöjä noudattaen vai ei. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan parlamentin velvollisuutena oli näin ollut varmistaa kyseisestä ajankohdasta lähtien, että sähköpostit, jotka saattoivat osoittaa A:n toiminnan täsmällisen luonteen, säilytettäisiin irtisanomismenettelyn ajan, ja siinä tapauksessa, että irtisanomismenettelyn johdosta tulisi vireille takaisinperintämenettelyn kaltaisia muita – hallinnollisia tai tuomioistuimessa käytäviä – menettelyjä, niin pitkään kuin nämä muut menettelyt olisivat vireillä.

48

Valituksenalaisen tuomion 100 ja 101 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi parlamentin argumentin, jonka mukaan parlamentin jäsenten oli säilytettävä sähköpostinsa luomalla henkilökohtaisia kansioita, joiden avulla sähköpostit voidaan arkistoida toistaiseksi, kuten parlamentti oli kehottanut parlamentin jäseniä tekemään kolmessa tiedonannossaan, jotka se oli lähettänyt heille 14.6.2014, 13.10.2014 ja 30.3.2015. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että henkilökohtaisen arkistointimahdollisuuden vaikutuksena ei voinut olla se, että parlamentti vapautettaisiin velvollisuudesta varmistaa kaikkien asian kannalta merkityksellisten sähköpostien säilyttäminen ja toimittaa näin säilytetyt sähköpostit, kun asianomainen parlamentin jäsen, joka on takaisinperintämenettelyn kohteena parlamentin jäsenten avustajakulujen sääntöjenvastaisen käyttämisen vuoksi, kuulluksi tulemista koskevaa oikeutta käyttäen tätä parlamentilta pyytää.

49

Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi yhtäältä valituksenalaisen tuomion 102 kohdassa, että parlamentti ei ollut kyennyt osoittamaan, että kyseiset tiedonannot oli saatettu TC:n tietoon. Unionin yleinen tuomioistuin huomautti erityisesti 14.6.2014 päivätyn tiedonannon osalta, että se oli osoitettu ”uusille jäsenille”, joihin TC ei kuulunut, koska hän oli ollut parlamentin jäsen ennen kyseistä päivämäärää.

50

Toisaalta valituksenalaisen tuomion 103 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että parlamentti ei ollut esittänyt mitään syitä, joilla voitaisiin perustella se, että se kieltäytyi toimittamasta TC:lle kirjeenvaihtoa, jota tämä oli käynyt parlamentin toimivaltaisten yksiköiden kanssa.

51

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tämän pohdinnan perusteella valituksenalaisen tuomion 104 kohdassa, että perusteet, joiden nojalla parlamentti oli hylännyt TC:n pyynnön toimittaa ”kaikki vuosina 2015, 2016 ja 2019 lähetetyt sähköpostiviestit” sekä tämän ja parlamentin toimivaltaisten yksikköjen välisen, A:n työtä koskevan kirjeenvaihdon, olivat perusteettomia.

52

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin analysoi valituksenalaisen tuomion 105–124 kohdassa perusteita, joiden nojalla parlamentti oli hylännyt TC:n pyynnön toimittaa A:n henkilökansio, mukaan lukien kaikki hänen palvelukseen ottoonsa ja työntekoonsa liittyvät asiakirjat, ja tiedot siitä, montako kertaa A:n osalta oli pyydetty parlamentin suojaa, sekä A:n parlamentin kulkukortista saatavissa olevat tiedot A:n läsnäolosta työpaikalla.

53

Valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että parlamentti oli perustellut sen, että se kieltäytyi toimittamasta kyseistä aineistoa, kyseisiä asiakirjoja ja kyseisiä tietoja, väittämällä, että niiden toimittaminen oli ristiriidassa yhtäältä asetuksen 2018/1725 ja toisaalta henkilöstösääntöjen 26 artiklan kanssa. Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi kyseisen tuomion 106 kohdassa, että varainhoidon pääosaston pääjohtaja oli todennut TC:lle, että parlamentin turvallisuudesta vastaavien työntekijöiden toimia ei kirjattu virallisesti ja että parlamentin kulkukorttien käyttöön liittyviä tietoja säilytettiin enintään neljän kuukauden ajan.

54

Unionin yleinen tuomioistuin tutki aluksi valituksenalaisen tuomion 107–118 kohdassa asetukseen 2018/1725 perustuvaa perustetta. Se totesi tämän osalta kyseisen tuomion 110 ja 111 kohdassa, että koska TC:n pyytämiä tietoja oli tarkoitus käyttää hänen puolustautumiseensa takaisinperintämenettelyssä, niiden ei voitu katsoa kuuluvan kyseisen asetuksen 9 artiklan 1 kohdan a tai b alakohdan soveltamisalaan. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi kuitenkin kyseisen tuomion 113 kohdassa, että ”koska kuulluksi tulemista koskevaa oikeutta pidetään tärkeänä unionin oikeusjärjestyksessä, ei tällaisten tietojen mahdollinen sisältyminen [A:n] henkilökansioon voi sellaisenaan estää näiden tietojen toimittamista [TC:lle], jotta tämä voisi esittää huomautuksensa oikeuskäytännössä edellytetyn mukaisesti hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kyseisen oikeuden käyttämisen yhteydessä”.

55

Se lisäsi saman tuomion 114–116 kohdassa, että oikeus henkilötietojen suojaan ei ole ehdoton, vaan sitä on tarkasteltava suhteessa sen tehtävään yhteiskunnassa ja sitä on tältä osin punnittava muiden perusoikeuksien kanssa menettelyssä, jossa jokaiselle asiaan liittyvälle oikeudelle annetaan käsiteltävän asian tosiseikat huomioiden sille kuuluva paikka unionin oikeusjärjestyksessä suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan unionin lainsäätäjä korostaa tarvetta tällaiseen punnintaan asetuksen 2016/679, jota asetus 2018/1725 ”vastaa” unionin toimielinten, elinten ja laitosten tarjoaman henkilötietojen suojan osalta, kuten viimeksi mainitun asetuksen johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan, johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa.

56

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä valituksenalaisen tuomion 117 kohdassa, ettei voitu hyväksyä sitä, että parlamentti voisi pyytää TC:tä esittämään hyödyllisesti ja tehokkaasti näkemyksensä A:n henkilökansioon mahdollisesti sisältyvistä tiedoista antamatta kyseisiä tietoja TC:lle tutustuttaviksi sen jälkeen, kun se on punninnut yhtäältä A:n etua, joka koskee sitä, ettei häntä koskevia tietoja toimiteta kolmansille, ja toisaalta TC:n etua, joka koskee sitä, että hän saa esittää huomautuksensa hyödyllisesti ja tehokkaasti häneen kohdistetussa takaisinperintämenettelyssä. Valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin totesi, että TC:n tapauksessa parlamentti ei kuitenkaan ollut toiminut tällä tavoin.

57

Seuraavaksi on todettava henkilöstösääntöjen 26 artiklaa koskevasta perusteesta, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 121 kohdassa, että siltä osin kuin TC:n kuulluksi tulemista koskevan oikeuden käyttämisen kannalta oli tarpeen, A:n henkilökansiossa olevien asiakirjojen luottamuksellisuuteen ei voitu vedota TC:tä vastaan, joka lisäksi oli A:n esihenkilönä joidenkin asianomaisten asiakirjojen laatija. Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi kyseisen tuomion 122 kohdassa kyseiseen 26 artiklaan tukeutuen, että parlamentti oli virheellisesti jättänyt ottamasta huomioon TC:n intressin saada tutustua tiettyihin A:n henkilökansioon sisältyviin asiakirjoihin pystyäkseen esittämään hyödyllisesti huomautuksensa häneen kohdistetussa takaisinperintämenettelyssä.

58

Lopuksi A:n parlamentin kulkukortin käyttöön liittyviä tietoja koskevan perusteen osalta unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 123 kohdassa, että kyseisen tuomion 100 ja 101 kohdassa mainittujen kaltaisten syiden, jotka esitetään tiivistetysti tämän tuomion 48 kohdassa, vuoksi parlamentin olisi pitänyt toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, jotta kyseisiä tietoja olisi säilytetty pidempään kuin neljä kuukautta, koska A:n irtisanominen oli johtanut oikeudenkäyntiin ja koska parlamentin jäsenten avustajakulujen takaisinperintämenettely oli kohdistettu parlamentin jäseneen, jota varten parlamentti oli ottanut A:n palvelukseen.

59

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 124 kohdassa, että perusteita, joiden nojalla parlamentti oli hylännyt TC:n pyynnön toimittaa ”[A:n] henkilökansio (kaikki [A:n] palvelukseen ottoon ja työntekoon liittyvät asiakirjat)”, mukaan lukien tiedot siitä, montako kertaa A:n osalta oli pyydetty parlamentin suojaa, sekä A:n parlamentin kulkukortista saatavissa olevat tiedot A:n läsnäolosta työpaikalla, ei voitu pitää perusteltuina.

60

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisen tuomion 126–128 kohdassa perusteita, joihin parlamentti oli vedonnut hylätäkseen TC:n pyynnön, joka koski tuomion L v. parlamentti taustalla olleen asian asiakirja-aineiston toimittamista. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän osalta valituksenalaisen tuomion 125 kohdassa, että parlamentti oli hylännyt kyseisen pyynnön sillä perusteella, että aineiston toimittaminen oli sen mukaan ristiriidassa asetuksen 2018/1725 9 artiklan kanssa ja että A:n tunnistetiedot oli poistettu unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä.

61

Asetuksen 2018/1725 9 artiklaan liittyvän perusteen osalta unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 112–118 kohtaan, jotka esitetään tiivistetysti tämän tuomion 54–56 kohdassa. Unionin yleinen tuomioistuin totesi myös, että sen kaltaisella tunnistetietojen poistamisella, joka A:n osalta hyväksyttiin asiassa, joka johti tuomioon L v. parlamentti, jätetään asiaa koskevista asiakirjoista, joihin yleisöllä on mahdollisuus tutustua, pois asianosaisen tai oikeudenkäynnin yhteydessä mainitun muun henkilön nimi tai muita tietoja, eikä se koske menettelyn asiakirja-aineistoon menettelyn ulkopuolella asianosaisten ja kolmansien välisissä suhteissa lisättyjen asiakirjojen luottamuksellisuutta. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä valituksenalaisen tuomion 129 kohdassa, että unionin yleisen tuomioistuin päätös tunnistetietojen poistamisesta tuomioon L v. parlamentti johtaneessa menettelyssä ei siis estänyt parlamenttia toimittamasta TC:lle asiakirjoja, jotka oli vaihdettu viimeksi mainitussa menettelyssä ja joilla saattoi olla merkitystä TC:n kuulluksi tulemista koskevan oikeuden käyttämisen kannalta.

62

Päätelmänä edellä mainitusta unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 130 ja 131 kohdassa, että parlamentin 8.1.2021 päivätyssä kirjeessään esittämät perusteet eivät olleet perusteltuja tai ne olivat riittämättömiä ja että koska parlamentti ei ollut perustellut asianmukaisesti sitä, että se kieltäytyi toimittamasta TC:lle asiakirjoja, jotka saattoivat antaa hänelle tilaisuuden käyttää hyödyllisesti ja tehokkaasti perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistettua oikeuttaan tulla kuulluksi häneen kohdistetussa parlamentin jäsenen avustajakuluina maksettujen määrien takaisinperintämenettelyssä, ei voitu sulkea pois sitä, että TC:lle ei ollut annettu mahdollisuutta puolustautua paremmin. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi toisen kanneperusteen siltä osin kuin se koski kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista ja – tutkimatta muita TC:n esittämiä perusteita ja argumentteja – kumosi riidanalaisen päätöksen ja veloitusilmoituksen siltä osin kuin ne koskivat A:n työskentelyyn ajanjaksolla 22.5.2015–31.3.2016 liittyneitä palkkoja, sosiaalivakuutusmaksuja ja matkakulukorvauksia.

63

Parlamentti vaatii, että unionin tuomioistuin

64

TC vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa parlamentin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

65

Parlamentti esittää valituksensa tueksi viisi valitusperustetta. Ensimmäinen peruste koskee ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnin kohteen ja 8.1.2021 päivätyn kirjeen valmistelevan luonteen huomiotta jättämistä, kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista sekä menettelyllisten sääntöjenvastaisuuksien vaikutuksia koskevan oikeuskäytännön huomiotta jättämistä. Toinen peruste, joka jakautuu kolmeen osaan, koskee unionin yleisen tuomioistuimen pohdintaa, joka liittyy TC:n vuosien 2015, 2016 ja 2019 sähköposteihin sekä tämän ja parlamentin yksiköiden väliseen kirjeenvaihtoon ja joka johti toteamukseen siitä, että oikeutta tulla kuulluksi oli loukattu. Kolmas peruste, joka jakautuu neljään osaan, koskee unionin yleisen tuomioistuimen pohdintaa, joka liittyy A:n henkilökansioon, A:n parlamentin kulkukortin käyttöä koskeviin tietoihin sekä tietoihin, jotka koskevat sitä, miten monta kertaa A:n osalta oli pyydetty turvallisuuspalvelujen toimia. Neljäs peruste koskee unionin yleisen tuomioistuimen pohdintaa, joka liittyy tuomion L v. parlamentti taustalla olevan asian asiakirja-aineistoon ja joka johti toteamukseen siitä, että oikeutta tulla kuulluksi oli loukattu. Viides peruste koskee unionin yleisen tuomioistuimen pohdintaa, joka liittyy TC:n oikeuteen pyytää pelkästään kuulluksi tulemista koskevan oikeuden nojalla parlamenttia ilmaisemaan tietoja, joiden avulla hän voi esittää huomautuksensa.

66

Aluksi on tutkittava yhdessä toisen valitusperusteen ensimmäistä osaa sekä kolmatta ja viidettä valitusperustetta.

67

Toisen valitusperusteensa ensimmäisellä osalla parlamentti arvostelee valituksenalaisen tuomion 2, 92–104, 130 ja 131 kohdassa esitettyjä perusteluja, joissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että parlamentti oli loukannut TC:n oikeutta tulla kuulluksi, koska se ei ollut säilyttänyt tämän sähköposteja vuosilta 2015 ja 2016. Parlamentin mukaan unionin yleinen tuomioistuin tukeutui kuulluksi tulemista koskevan oikeuden kohtuuttoman laajaan käsitteeseen ja loukkasi vaalisäädöksen 6 artiklan 1 kohdasta ja jäsenten asemaa koskevien sääntöjen 2 artiklasta ilmenevää parlamentin jäsenten edustajantoimen vapauden periaatetta, jonka mukaan parlamentin yksiköt eivät saa sekaantua tai puuttua millään tavoin parlamentin jäsenten suojattuun toiminta-alaan. Sen mukaan unionin yleinen tuomioistuin jätti lisäksi ottamatta huomioon tietojen minimoinnin periaatteen, joka vahvistetaan asetuksen 2018/1725 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa.

68

Parlamentti lisää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi valituksenlaisen tuomion 95 kohdassa, että siitä lähtien, kun parlamentti oli vuoden 2016 alussa tietoinen TC:n ja A:n välisestä tulehtuneesta tilanteesta, sen olisi pitänyt säilyttää sähköpostit, jotka saattoivat osoittaa A:n toiminnan täsmällisen luonteen. Parlamentti arvostelee niin ikään unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta, jonka mukaan 14.6.2014 päivätty tiedonanto, joka mainitaan valituksenalaisen tuomion 98 ja 102 kohdassa, oli suunnattu parlamentin ”uusille jäsenille”, joihin TC ei kuulunut.

69

Kolmannella perusteellaan parlamentti arvostelee valituksenalaisen tuomion 105–124, 130 ja 131 kohtaa. Kyseisen perusteen ensimmäisellä osalla se väittää, että perustelut, jotka koskevat asetuksen 2018/1725 9 artiklaa ja jotka esitetään kyseisen tuomion 107–118 kohdassa, ovat ristiriitaiset. Unionin yleinen tuomioistuin totesi parlamentin mukaan yhtäältä, että asetuksen 2018/1725 9 artiklan 1 kohta oli esteenä sille, että A:n tietoja siirretään TC:lle, ja toisaalta katsoi, että parlamentti olisi voinut siirtää kyseiset tiedot TC:lle. Parlamentti katsoo joutuneensa tämän vuoksi tilanteeseen, jossa sen on mahdotonta noudattaa valituksenalaista tuomiota siten kuin SEUT 266 artiklassa edellytetään.

70

Kolmannen valitusperusteensa toisella osalla parlamentti arvostelee valituksenalaisen tuomion 119–122, 124, 130 ja 131 kohdassa esitettyjä perusteluja, jotka koskevat sitä, että parlamentti kieltäytyi toimittamasta TC:lle A:n henkilökansiota. Se väittää, että henkilöstösääntöjen 26 artiklan viimeisen kohdan ensimmäinen virke on esteenä sille, että A:n henkilökansiossa olevia asiakirjoja siirretään, koska henkilökansioon on mahdollista tutustua yksinomaan hallinnon toimitiloissa tai suojatulla tietovälineellä. Kyseinen henkilökansio ei parlamentin mukaan missään tapauksessa voinut sisältää asiakirjoja, joilla voitaisiin osoittaa A:n tekemä tosiasiallinen työ sekä kyseisen työn ja TC:n edustajantoimen harjoittamisen välinen yhteys.

71

Kolmannen valitusperusteensa kolmannella osalla parlamentti arvostelee valituksenalaisen tuomion 123, 124, 130 ja 131 kohdassa esitettyjä perusteluja, joilla unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että oikeus tulla kuulluksi velvoitti parlamenttia toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet niiden tietojen säilyttämiseksi, jotka koskivat A:n parlamentin kulkukortin käyttöä. Parlamentti moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä tukeutui kuulluksi tulemista koskevan oikeuden kohtuuttoman laajaan käsitteeseen ja jätti huomiotta asetuksen 2018/1725 4 artiklan 1 kohdan e alakohdan.

72

Kolmannen valitusperusteensa neljännellä osalla parlamentti arvostelee perusteluja, jotka on esitetty valituksenalaisen tuomion 124, 130 ja 131 kohdassa unionin yleisen tuomioistuimen sen toteamuksen oikeuttamiseksi, jonka mukaan parlamentti oli loukannut TC:n oikeutta tulla kuulluksi, koska se ei ollut toimittanut tälle tietoja, jotka koskivat sitä, miten monta kertaa A:n osalta oli pyydetty parlamentin suojaa. Parlamentti moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei tämä ottanut huomioon sitä, että – kuten 8.1.2021 päivätyssä kirjeessä selitettiin – parlamentin turvallisuusasioiden pääosasto ei kirjaa tällaisia tietoja. Tällaisilla tiedoilla ei sen mukaan olisi missään tapauksessa ollut merkitystä.

73

Viidennellä valitusperusteellaan parlamentti väittää, että valituksenalaisen tuomion 90 ja 91 kohdassa on oikeudellinen virhe, koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että TC saattoi pyytää yksinomaan perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan kuulluksi tulemista koskevan oikeuden perusteella sellaisten tietojen toimittamista, joilla vaikutti olevan merkitystä asianomaisten parlamentin jäsenten avustajakulujen käytön säännönmukaisuuden osoittamiseksi.

74

Parlamentin mukaan unionin yleisen tuomioistuimen kyseinen pohdinta perustaa sellaisen uuden oikeuden saada tutustua parlamentin hallussa oleviin tietoihin, joka menee pidemmälle kuin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan b alakohdassa määrätty jokaisen oikeus tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin. Se toteaa tämän osalta, että unionin yleinen tuomioistuin ei esittänyt perusteluja, joilla oikeutettaisiin tällaisen oikeuden tunnustaminen, jolla ei ole mitään perustaa perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa. Tällainen tunnustaminen olisi lisäksi ristiriidassa kyseisen 41 artiklan 2 kohdan yleisen rakenteen kanssa, sillä sen b alakohdassa vahvistetaan selvästi määritelty ja kattava mahdollisuus siihen, että asianomainen henkilö voi tutustua kaikkiin häntä koskeviin asiakirjoihin.

75

TC vastaa toisen valitusperusteen ensimmäiseen osaan, joka koskee oikeutta tutustua vuosien 2015 ja 2016 sähköposteihin, että valituksenalaisen tuomion 94–102 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon käsiteltävän tapauksen poikkeukselliset olosuhteet, joita luonnehtii se, että parlamentti oli vuoden 2016 alusta lähtien tietoinen TC:n ja A:n välisestä tulehtuneesta tilanteesta ja siitä, ettei viimeksi mainittu noudattanut sääntöjä, jotka koskivat hänen tehtäväänsä. TC:n mukaan häneen kohdistetun takaisinperintämenettelyn aloittamisen perusteena oli juuri kyseinen tulehtunut tilanne. TC moittii parlamenttia siitä, ettei tämä ilmoittanut hänelle aikomuksestaan poistaa hänen sähköpostinsa, jotka hänen mukaansa sisälsivät todisteet A:n tekemästä työstä. TC katsoo lisäksi, että parlamentin argumentit, jotka perustuvat vaalisäädöksen 6 artiklan 1 kohtaan ja jäsenten asemaa koskevien sääntöjen 2 artiklaan, ovat uusia, koska niitä ei esitetty unionin yleisessä tuomioistuimessa. Kyseisiä argumentteja ei hänen mukaansa voida missään tapauksessa hyväksyä, koska yhtäältä sitä, että parlamentti, joka hallinnoi omaa sähköpostijärjestelmäänsä, pelkästään säilyttää jäsenen sähköpostit, ei voida luokitella ”puuttumiseksi” ja koska toisaalta parlamentti säilytti jäsenten sähköposteja 90 päivän ajan.

76

Parlamentin argumenteista, jotka perustuvat asetukseen 2018/1725, TC väittää, että parlamentti ei esittänyt yksityiskohtia, jotka koskivat tapaa, jolla se käsittelee henkilötietoja, eikä selittänyt, miten sähköpostien pidemmät säilytysajat voisivat olla ristiriidassa kyseisellä asetuksella käyttöön otetun järjestelmän kanssa. Sitä paitsi tietojen minimoinnin periaate, josta säädetään kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, koskee hänen mukaansa käsiteltyjen tietojen määrää eikä niiden säilytysaikaa.

77

Lisäksi huolimatta unionin yleisen tuomioistuimen tämän suuntaisesta pyynnöstä parlamentti ei TC:n mukaan liittänyt asiakirja-aineistoon ensimmäisessä oikeusasteessa mitään, mikä osoittaisi, että TC oli saanut tiedon tiedonannoista, jotka koskivat sähköpostien säilytyspolitiikkaa ja jotka oli lisäksi laadittu kielillä, joita TC ei ymmärrä. Näin ollen sillä, oliko häntä pidettävä vuonna 2014 ”uutena jäsenenä” vai ei, ei hänen mukaansa ole merkitystä.

78

Vastauksena kolmannen valitusperusteen ensimmäiseen osaan TC väittää, että unionin yleinen tuomioistuin totesi selvästi valituksenalaisen tuomion 115 ja 116 kohdassa, että parlamentin velvollisuutensa oli noudattaa asetuksia 2016/679 ja 2018/1725 ja käsitellä henkilötietoja siten, että hän saattoi käyttää oikeuttaan tulla kuulluksi. Kyseisen valitusperusteen toisesta, kolmannesta ja neljännestä osasta TC toteaa, että kaikki hänen pyytämänsä tiedot, joiden toimittamisesta hänelle parlamentti kieltäytyi, saattoivat osoittaa suoraan tai epäsuorasti A:n tekemän työn.

79

Vastauksena viidenteen valitusperusteeseen TC toteaa, että parlamentti ei kiistänyt 8.1.2021 päivätyssä kirjeessä eikä unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä hänen oikeuttaan saada tietoja ja että se tyytyi vetoamaan asetuksen 2018/1725 9 artiklaan. Tästä seuraa TC:n mukaan, että kyseisellä perusteella parlamentti vetosi uusiin argumentteihin, joista unionin yleisellä tuomioistuimella ei ole ollut tilaisuutta lausua.

80

TC katsoo joka tapauksessa, ettei ”tiedonsaantioikeuden” ja ”oikeuden tulla kuulluksi” välillä ole syytä tehdä eroa. Kyseiset oikeudet ovat hänen mukaansa lähinnä pelkkiä perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistetun hyvää hallintoa koskevan yleisen oikeuden osatekijöitä. TC:n mukaan parlamentti katsoi kuitenkin, ettei sillä ollut mitään velvollisuuksia parlamentin jäsenten avustajakulujen takaisinperintämenettelyssä. TC:n mukaan parlamentti hävittää hallussaan olevat merkitykselliset todisteet ja vaatii sitten jäseniään esittämään samat todisteet sillä perusteella, että todistustaakka on viimeksi mainituilla.

81

TC korostaa lisäksi, että unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että oikeus tutustua hallinnolliseen asiakirja-aineistoon ei voi riippua asianomaisen henkilön pyynnöstä. Hän katsoo, että käsiteltävässä tapauksessa parlamentti rajasi merkittävästi hänen oikeuttaan saada tutustua asiakirjoihin ja esittää tehokkaasti huomautuksensa. Kuulluksi tulemista koskevan oikeuden tehokas käyttäminen merkitsee hänen mukaansa mahdollisuutta esittää huomautuksia, joita tuetaan todistein, joista ainakin jotkut ovat parlamentin hallussa. TC:n mukaan parlamentti ei voi tyytyä kehottamaan häntä esittämään huomautuksensa ja noudattaa tällä tavoin täysin muodollisesti hänen kuulluksi tulemista koskevaa oikeuttaan antamatta hänelle keinoja käyttää kyseistä oikeutta tehokkaasti.

82

Sikäli kuin TC väittää, että parlamentti esittää yhtäältä toisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa ja toisaalta viidennessä valitusperusteessa uusia argumentteja, joihin ei ole vedottu unionin yleisessä tuomioistuimessa, on aluksi muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valittajalla on oikeus vedota valituksessaan perusteisiin, jotka perustuvat valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joilla pyritään arvostelemaan oikeudellisesti sen oikeellisuutta (tuomio 6.9.2018, Tšekki v. komissio,C‑4/17 P, EU:C:2018:678, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

83

Toisen valitusperusteensa ensimmäisellä osalla parlamentti arvostelee perusteluja, jotka esitetään valituksenalaisessa tuomiossa kyseisen tuomion 131 kohdassa esitetyn sen toteamuksen oikeuttamiseksi, jonka mukaan parlamentti ei ollut perustellut asianmukaisesti sitä, että se kieltäytyi toimittamasta TC:lle muun muassa tämän sähköposteja vuosilta 2015 ja 2016.

84

Parlamentti arvostelee lisäksi viidennellä valitusperusteellaan lähinnä valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa esitettyjen niiden perustelujen paikkansapitävyyttä, joiden mukaan tilanteessa, jossa parlamentin jäsen, jota on kehotettu perustelemaan avustajansa tekemä työ, pyytää parlamenttia toimittamaan hänelle todisteita, jotka ovat parlamentin hallussa ja jotka jäsenestä vaikuttavat merkityksellisiltä, parlamentti ei voi evätä kyseistä pyyntöä loukkaamatta asianomaisen parlamentin jäsenen kuulluksi tulemista koskevaa oikeutta, paitsi vetoamalla kieltäytymisensä tueksi perusteisiin, joita voidaan pitää hyväksyttävinä yhtäältä käsiteltävän asian olosuhteiden ja toisaalta sovellettavien sääntöjen perusteella.

85

Kummassakin tapauksessa ovat kyseessä valituksenalaiseen tuomioon itseensä perustuvat perusteet ja argumentit, jotka voidaan tämän tuomion 82 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ottaa tutkittavaksi.

86

Asiakysymyksen osalta on muistutettava ensiksi valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa esitettyjen perustelujen osalta, joita parlamentti arvostelee viidennessä valitusperusteessaan, että perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdassa vahvistetun puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen on perusoikeus, joka on erottamaton osa unionin oikeusjärjestystä. Kyseiseen oikeuteen kuuluu muun muassa jokaisen oikeus tulla kuulluksi ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti, ja jokaisen oikeus tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin siten, että otetaan huomioon oikeutetut luottamuksellisuuden vaatimukset (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2013, komissio ym. v. Kadi, C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, EU:C:2013:518, 98 ja 99 kohta).

87

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee erityisesti, että perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistettua oikeutta tulla kuulluksi on kunnioitettava kaikissa menettelyissä, jotka voivat johtaa jollekin henkilölle vastaiseen toimeen, ja se takaa jokaiselle henkilölle tilaisuuden esittää hallintomenettelyn aikana hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla kantansa ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka saattaa vaikuttaa hänen intresseihinsä epäedullisesti (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2020, komissio v. RQ, C‑831/18 P, EU:C:2020:481, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

88

Perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan b alakohdassa vahvistettu oikeus tutustua asiakirjoihin merkitsee sitä, että asianomaiselle on annettava mahdollisuus tutkia kaikki tutkinta-aineistoon sisältyvät asiakirjat, joilla saattaa olla merkitystä sen puolustuksen kannalta. Näihin kuuluvat sekä asianomaista vastaan että sen puolesta puhuvat asiakirjat muiden yritysten liikesalaisuuksia, asianomaisen toimielimen sisäisiä asiakirjoja ja muita luottamuksellisia tietoja lukuun ottamatta (ks. vastaavasti tuomio 25.10.2011, Solvay v. komissio, C‑110/10 P, EU:C:2011:687, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89

Perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdasta ja tämän tuomion 86–88 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee näin ollen, että ennen kuin asianomainen esittää huomautuksensa kyseisen 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa vahvistetun kuulluksi tulemista koskevan oikeuden nojalla, hän voi – hänelle 41 artiklan 2 kohdan b alakohdassa myönnettyä oikeutta käyttäen – pyytää ja saada tutustua kaikkiin asianomaisen hallinnon kokoamassa aineistossa oleviin todisteisiin oikeutetut luottamuksellisuuden, salassapitovelvollisuuden ja liikesalaisuuden vaatimukset huomioiden.

90

Kuulluksi tulemista koskeva oikeus on sen sijaan erotettava oikeudesta pyytää ja saada tutustua asiakirjoihin, jotka siitä huolimatta, että ne eivät ole kyseisessä aineistossa, ovat kyseessä olevan toimielimen hallussa ja jotka asianomaisen mukaan voivat olla merkityksellisiä hänen puolustuksensa kannalta. Tämän vuoksi perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan b alakohdassa määrätään erityisestä oikeudesta, jolla taataan se, että asianomainen voi tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin.

91

Sellaisen parlamentin jäsenen tilanteen erityispiirteet, jota on pyydetty perustelemaan avustajakulut, jotka parlamentille ovat hänen osaltaan aiheutuneet, eivät voi oikeuttaa hänen perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettujen puolustautumisoikeuksiensa erilaista tulkintaa.

92

Kuten unionin yleinen tuomioistuin palautti mieleen valituksenalaisen tuomion 89 kohdassa, soveltamisohjeiden 33 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee, että parlamentin jäsenten, jotka pyytävät parlamenttia maksamaan henkilökohtaisten avustajien toimintaan liittyvät kulut, on näytettävä toteen, että kulut ovat tosiasiallisesti aiheutuneet ja että ne vastaavat avustajanpalveluja, jotka ovat jäsenten edustajantoimen hoitamisen kannalta tarpeen ja liittyvät siihen suoraan (tuomio 4.7.2024, SN v. parlamentti, C‑430/23 P, EU:C:2024:576, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93

Ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että tarpeelliset todisteet kyseisen näytön esittämiseksi eivät ole asianomaisen jäsenen vaan parlamentin hallussa. Tällaisessa tapauksessa on mahdollista, että kyseinen jäsen ei voi saada tällaisia todisteita yksinomaan sillä perusteella, että hänellä on perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla oikeus saada tutustua parlamentin hallussa oleviin häntä koskeviin asiakirjoihin.

94

Kuten julkisasiamies lähinnä totesi ratkaisuehdotuksensa 67 kohdassa, koska asianomaisen parlamentin jäsenen on esitettävä kyseinen näyttö, parlamentin kokoama aineisto sisältää ainakin aluksi vain todisteet, jotka ovat kyseiselle jäsenelle esitetyn pyynnön taustalla ja joihin kuuluu muun muassa ote parlamentille hänen osaltaan aiheutuneista parlamentin jäsenen avustajakuluista.

95

On kuitenkin niin, että kukin jäsen tuntee oman avustajansa tekemän työn ja kykenee näin ollen kuvailemaan sitä, vaikka hänellä ei olisikaan kaikkea tarvittavaa näyttöä väitteidensä tukemiseksi.

96

Kuten julkisasiamies niin ikään totesi ratkaisuehdotuksensa 69 kohdassa, jäsen, jolta on pyydetty hänen osaltaan aiheutuneita parlamentin jäsenen avustajakuluja koskevia perusteluja ja jolla ei ole kaikkea tätä koskevaa näyttöä, joka on hänen mukaansa parlamentin hallussa, voi näin ollen aluksi tyytyä esittämään huomautuksissaan, jotka hän antaa parlamentille vastauksena kyseiseen pyyntöön, avustajansa tekemän työn esittämällä hallussaan olevat todisteet ja viittaamalla parlamentin hallussa mahdollisesti oleviin todisteisiin.

97

On korostettava – kuten julkisasiamies teki ratkaisuehdotuksensa 70 kohdassa –, että tällaisessa viittauksessa on ilmoitettava riittävän täsmällisesti sekä asianomaiset todisteet että tosiseikat, jotka koskevat asianomaisen avustajan tosiasiallista työtä sekä mainitun työn ja jäsenen edustajantoimen välistä yhteyttä ja jotka kyseisillä todisteilla voitaisiin näyttää toteen. Tällainen ilmoittaminen on edellytyksenä sille, että parlamentti voi yksilöidä kyseiset todisteet ja tutkia niitä tarkistaakseen, että niillä todella esitetään kyseiseltä jäseneltä pyydetty näyttö.

98

Jos parlamentti katsoo asianomaisia todisteita tutkittuaan, että niillä ei osoiteta asianomaisen jäsenen avustajan tekemää tosiasiallista työtä tai kyseisen työn ja jäsenen edustajantoimen harjoittamisen välistä yhteyttä, sen on – kyseisen jäsenen puolustautumisoikeuksien täysimääräisen kunnioittamisen varmistamiseksi – liitettävä asiakirja-aineistoon nämä todisteet, annettava kyseisen jäsenen tutustua aineistoon muun muassa luottamuksellisuutta koskevia vaatimuksia noudattaen ja annettava tälle tilaisuus täydentää halutessaan huomautuksiaan.

99

Tämän tuomion 86–98 kohdassa esitetty pohdinta huomioiden on todettava, että valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa on oikeudellinen virhe, koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi siinä, että kun parlamentin jäsen, jota pyydetään osoittamaan avustajansa tekemän työn tosiasiallisuus ja kyseisen työn ja hänen edustajantoimensa harjoittamisen välinen yhteys, tätä pyytää, parlamentin on toimitettava kyseiselle jäsenelle kaikki hallussaan olevat todisteet, jotka ”vaikuttavat merkityksellisiltä”, eikä se voi vaatia, että tällaisessa pyynnössä ilmoitetaan tämän tuomion 96 ja 97 kohdassa vahvistettujen edellytysten mukaisesti riittävän täsmällisesti sekä parlamentin hallussa mahdollisesti olevat todisteet että kyseisen avustajan työn tosiasiallisuutta koskevat tosiseikat ja kyseisen työn ja jäsenen edustajantoimen välinen yhteys, joka kyseisillä todisteilla voitaisiin osoittaa, jotta parlamentti voi yksilöidä kyseiset todisteet niiden tarkistamiseksi, paitsi vetoamalla perusteisiin, joita voidaan pitää hyväksyttävinä käsiteltävän asian olosuhteiden ja sovellettavien sääntöjen perusteella.

100

Tästä seuraa, että viides valitusperuste on hyväksyttävä.

101

Toiseksi toisen valitusperusteen ensimmäisestä osasta sekä kolmannen valitusperusteen kolmannesta ja neljännestä osasta, joilla parlamentti arvostelee valituksenalaisen tuomion perusteluja, jotka koskevat TC:n puolustautumisoikeuksien loukkaamista sen vuoksi, että hänelle ei toimitettu hänen sähköpostiviestejään vuosilta 2015 ja 2016, A:n parlamentin kulkukortin käyttöön liittyviä tietoja eikä tietoja siitä, montako kertaa A:n osalta oli pyydetty parlamentin suojaa, on todettava, että toimielimeltä ei voida edellyttää, että se sisällyttää aloitettuun hallinnolliseen menettelyyn liittyvään asiakirja-aineistoon todisteita, joita ei ole olemassa tai joita ei kyseisen menettelyn aloittamisajankohtana enää ole olemassa.

102

Tämä toteamus ei merkitse sitä, että tiettyjen tietojen rekisteröimättä jättämisellä tai tiettyjen todisteiden säilyttämättä jättämisellä ei voisi olla vaikutusta asianomaisen menettelyn lopputulokseen. Tämä kysymys ei kuitenkaan koske perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan b alakohdassa vahvistettua oikeutta tutustua asiakirjoihin. Sillä on merkitystä arvioitaessa käytettävissä olevia todisteita ja sitä, onko asianomaisen toimielimen kyseisen menettelyn päätteeksi tekemä toimi perusteltu.

103

Erityisesti käsiteltävän tapauksen kaltaisessa tapauksessa, jossa yksityisen eli tässä tapauksessa parlamentin jäsenen tai entisen jäsenen on osoitettava tietyt tosiseikat oikeiksi, koska muussa tapauksessa asianomainen toimielin eli käsiteltävässä asiassa parlamentti voi tehdä tietynsuuntaisen päätöksen, olisi mahdollista katsoa, että kyseinen yksityinen on täyttänyt hänelle kuuluvan todistustaakan, vaikka hänen esittämänsä todisteet vaikuttaisivat ensi näkemältä riittämättömiltä, jos osoittautuu, että kyseinen toimielin ei – virheellisesti – säilyttänyt tiettyjä muita todisteita, joiden avulla olisi voitu esittää täydellisempi näyttö.

104

Käänteisesti voitaisiin katsoa, että kyseinen yksityinen ei ole täyttänyt todistustaakkaa, jos hänen esittämänsä todisteet ovat riittämättömiä ja jos hän ei ole esittänyt todisteita, jotka hänen olisi pitänyt säilyttää ja pyynnöstä esittää.

105

Käsiteltävässä tapauksessa valituksenalaisen tuomion 85, 86, 92 ja 96 kohdasta ilmenee, että 8.6.2020, jolloin TC:hen kohdistettu takaisinperintämenettely aloitettiin, tämän vuosien 2015 ja 2016 sähköpostit oli jo poistettu parlamentin järjestelmästä kyseisen toimielimen sähköpostiviestien säilyttämistä koskevan sellaisen politiikan mukaisesti, jonka mukaan sähköpostiviestit poistettiin lähtökohtaisesti 90 päivän kuluttua tai – poikkeuksellisesti – vuoden kuluttua.

106

Lisäksi valituksenalaisen tuomion 106 kohdasta ilmenee, että parlamentin kulkukorttien käyttöä koskevia tietoja säilytettiin enintään neljän kuukauden ajan ja että parlamentin turvallisuushenkilöstön toimia ei kirjattu virallisesti.

107

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 130 ja 131 kohdassa, että parlamentin 8.1.2021 päivätyssä kirjeessä esittämät perustelut sille, ettei TC:lle ollut toimitettu muun muassa hänen sähköpostejaan vuosilta 2015 ja 2016, A:n parlamentin kulkukortin käyttöä koskevia tietoja eikä tietoja siitä, miten monta kertaa A:n osalta oli pyydetty parlamentin suojaa, olivat perusteettomia tai riittämättömiä, minkä vuoksi ei voitu sulkea pois sitä, että TC:ltä oli evätty mahdollisuus puolustautua paremmin käyttämällä hyödyllisesti ja tehokkaasti perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdassa taattua oikeuttaan tulla kuulluksi.

108

Ensinnäkin tämän tuomion 101–104 kohdassa esitetystä pohdinnasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi lähinnä, että parlamentin oli TC:n puolustautumisoikeuksien turvaamiseksi annettava TC:lle oikeus tutustua todisteisiin, joita ei ollut koskaan ollut olemassa tai joita ei enää ollut olemassa silloin, kun se aloitti riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneen menettelyn ja koosti kyseisen menettelyn asiakirja-aineiston.

109

Toiseksi tarvitsematta määrittää, voisiko se, että parlamentti säilyttää parlamentin jäsenten sähköpostiviestit rajoittamattoman ajan tai kauemmin kuin käsiteltävän asian tosiseikkojen tapahtuma-aikana voimassa olleen parlamentin sähköpostien säilytyspolitiikan mukaisen 90 päivän ajan, loukata parlamentin jäsenten vapautta ja riippumattomuutta, kuten parlamentti väittää, on riittävää todeta, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 93 kohdassa – mikään ei estänyt parlamenttia määräämästä, että kyseisen ajanjakson päättyessä ne sähköpostit poistetaan automaattisesti, joita parlamentin jäsenet ja muut parlamentin sähköpostijärjestelmän käyttäjät eivät ole erityisesti säilyttäneet.

110

Unionin yleinen tuomioistuin teki kuitenkin oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 95 kohdassa, että koska parlamentti oli ollut vuoden 2016 alusta lähtien tietoinen ”[TC:n ja A:n] välisestä tulehtuneesta tilanteesta siltä osin kuin [A oli tai ei ollut] harjoittanut toimintaa [TC:n] hyväksi parlamentin jäsenten avustajiin sovellettavia sääntöjä noudattaen”, parlamentin tehtävänä oli varmistaa, että ”sähköpostiviestit, jotka saattoivat osoittaa [A:n] toiminnan täsmällisen luonteen, säilytettäisiin irtisanomismenettelyn ajan sekä siinä tapauksessa, että irtisanomismenettelyn johdosta tulisi vireille takaisinperintämenettelyn kaltaisia muita menettelyjä, joko hallinnollisia tai tuomioistuinmenettelyjä, kyseiset viestit säilytettäisiin niin pitkään kuin nämä muut menettelyt olisivat vireillä”.

111

Valituksenalaisen tuomion 86, 92 ja 96–98 kohdasta nimittäin ilmenee, että parlamentti oli sitoutunut noudattamaan sähköpostien säilytyspolitiikkaa, jonka mukaan sähköpostit lähtökohtaisesti poistetaan automaattisesti 90 päivän säilytysajan jälkeen, elleivät asianomaiset ole itse tallentaneet niitä. Se, että parlamentti on tietoinen parlamentin jäsenen ja hänen avustajansa välisestä ”tulehtuneesta tilanteesta”, ei voi oikeuttaa sitä, että parlamentti poikkeaa tästä sitoumuksesta.

112

Näin on sitäkin suuremmalla syyllä siksi, että voidakseen säilyttää sähköpostit, joilla saattoi olla merkitystä TC:n ja A:n välisen tulehtuneen tilanteen kannalta, parlamentin olisi pitänyt lajitella heidän sähköpostinsa, mikä olisi merkinnyt huomattavaa ja perusteetonta puuttumista kyseisen jäsenen ja hänen avustajansa yksityiselämään. Tämän osalta on lisäksi todettava, että – kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 87 kohdassa – jäsenten asemaa koskevien sääntöjen 4 artiklan mukaan jäsenen lähettämät tai vastaanottamat sähköpostiviestit eivät ole parlamentin asiakirjoja, joten ne kuuluvat jäsenelle itselleen.

113

Lisäksi antaakseen ratkaisun menettelyissä, jotka saavat mahdollisesti alkunsa kyseisestä tulehtuneesta tilanteesta, parlamentin ei ollut millään tavoin tarpeellista säilyttää TC:n ja A:n välisiä sähköposteja ennakoivasti ja omasta aloitteestaan. Parlamentti saattoi tältä osin tukeutua asianomaisten henkilöiden lausumiin ja heidän esittämiinsä todisteisiin, mukaan lukien tarvittaessa sähköpostit, jotka jompikumpi heistä oli säilyttänyt ja esittänyt.

114

Tässä asiayhteydessä on muistutettava, että – kuten tämän tuomion 92 kohdassa täsmennettiin – todistustaakka henkilökohtaisten avustajien avustajakuluista on parlamentin jäsenillä.

115

Kolmanneksi syistä, jotka vastaavat tämän tuomion 112–114 kohdassa esitettyjä syitä, on todettava, että – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin lähinnä katsoi – parlamentin velvollisuutena ei myöskään ollut A:n parlamentin kulkukortin käyttöä koskevien tietojen säilyttäminen niiden tavanomaisen säilytysajan jälkeen eikä rekisterin pitäminen toimista, joita sen turvallisuushenkilöstöltä oli A:n osalta pyydetty.

116

Tämän tuomion 101–115 kohdassa esitetyn perusteella toisen valitusperusteen ensimmäinen osa sekä kolmannen valitusperusteen kolmas ja neljäs osa on myös hyväksyttävä.

117

Kolmanneksi valituksenalaisen tuomion 109–118 kohdassa esitetyistä perusteluista, jotka koskevat parlamentin 8.1.2021 päivätyssä kirjeessä esittämää viittausta asetukseen 2018/1725 ja joita parlamentti arvostelee kolmannen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti kyseisen tuomion 110 kohdassa, että TC:n pyytämien tietojen ei voitu katsoa olevan ”tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai vastaanottajalle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi” kyseisen asetuksen 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

118

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 97 ja 98 kohdassa, on sen sijaan niin, että parlamentin jäsenen avustajakuluja, joita parlamentille on perusteettomasti kyseisen jäsenen osalta aiheutunut, koskevan takaisinperintämenettelyn toteuttamisen mainitun jäsenen puolustautumisoikeuksia kunnioittaen on katsottava olevan asetuksen 2018/1725 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun ”yleistä etua koskevan erityisen tarkoituksen” mukaista.

119

Näin ollen vaikka kyseessä olevan takaisinperintämenettelyn asiakirja-aineistoon sisältyy henkilötietoja, kyseinen asetus ei ole esteenä sille, että noudattaakseen perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan b alakohtaan perustuvaa velvollisuuttaan parlamentti antaa asianomaiselle jäsenelle oikeuden tutustua kyseisiin tietoihin asetuksen 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tällaiselle oikeudelle asetettuja edellytyksiä noudattaen, kun otetaan huomioon, että kyseisen 41 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan oikeus tutustua asiakirjoihin on myönnettävä ottaen huomioon muun muassa oikeutetut luottamuksellisuuden vaatimukset.

120

Tästä seuraa, että parlamentin esiin tuoma valituksenalaisen tuomion perustelujen epäjohdonmukaisuus johtuu oikeudellisesta virheestä siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisen tuomion 111 kohdassa virheellisesti, että tällaisten tietojen siirtäminen ei vastannut asetuksen 2018/1725 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua ”yleistä etua koskevaa erityistä tarkoitusta”.

121

Vaikka unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 110 ja 111 kohdassa, että asetuksen 2018/1725 9 artiklan 1 kohdalla ei voida oikeuttaa henkilötietojen siirtämistä parlamentin jäsenelle, jolle on esitetty hänen osaltaan aiheutuneiden avustajakulujen perustelemista koskeva pyyntö, se katsoi kuitenkin kyseisen tuomion 117 kohdassa, että käsiteltävässä tapauksessa parlamentti oli velvollinen antamaan TC:lle oikeuden tutustua A:n henkilökansioon sisältyviin henkilötietoihin ”[verrattuaan] ensin toisiinsa yhtäältä [kyseistä] avustajaa koskevien tietojen kolmansille välittämättä jättämistä koskevaa avustajan etua ja toisaalta [TC:n] etua saada esittää huomautuksensa hyödyllisellä ja tehokkaalla tavalla häntä koskevassa takaisinperintämenettelyssä”.

122

Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi joka tapauksessa sen, että parlamentin oli annettava TC:lle oikeus tutustua kyseisen parlamentin jäsenen avustajan henkilötietoihin sellaisten edellytysten mukaisesti, jotka ovat olennaisilta osiltaan samat kuin asetuksen 2018/1725 9 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyt edellytykset.

123

Kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa ei näin ollen voi missään tapauksessa johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen, ja se on hylättävä tehottomana.

124

Neljänneksi ja viimeiseksi A:n henkilökansiosta on todettava, että – kuten parlamentti väittää kolmannen valitusperusteensa toisessa osassa – henkilöstösääntöjen 26 artiklan viimeisestä kohdasta, jota sovelletaan parlamentin jäsenten valtuutettuihin avustajiin palvelussuhteen ehtojen 127 artiklan ensimmäisen virkkeen nojalla, ilmenee, että tällaisen avustajan henkilökansioon voidaan tutustua ainoastaan parlamentin toimitiloissa tai suojatulla tietovälineellä ja että se voidaan toimittaa yksinomaan Euroopan unionin tuomioistuimelle, jos tuomioistuimessa tulee vireille asianomaista avustajaa koskeva asia.

125

Käsiteltävässä tapauksessa valituksenalaisen tuomion 87 kohdan viimeisestä luetelmakohdasta ilmenee, että TC ei ollut pyytänyt parlamentilta mahdollisuutta saada tutustua A:n henkilökansioon parlamentin toimitiloissa tai suojatulla tietovälineellä, vaan hän oli pyytänyt sen toimittamista itselleen. Tällainen toimittaminen olisi kuitenkin ollut henkilöstösääntöjen 26 artiklan vastaista.

126

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 121 ja 122 kohdassa lähinnä, että parlamentti ei voinut pätevästi tukeutua henkilöstösääntöjen 26 artiklaan hylätäkseen TC:n kyseisen pyynnön, koska kyseiseen asiakirja-aineistoon sisältyvien asiakirjojen luottamuksellisuuteen ei voitu vedota TC:tä vastaan siltä osin kuin ne olivat tarpeen, jotta TC – joka oli A:n esihenkilönä sitä paitsi laatinut tietyt kyseiseen asiakirja-aineistoon sisältyvät asiakirjat – saattoi käyttää oikeuttaan tulla kuulluksi.

127

Kolmannen valitusperusteen toinen osa on näin ollen myös hyväksyttävä.

128

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että valitus on hyväksyttävä ja valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 ja 3 kohta on kumottava.

129

Tässä tilanteessa ensimmäistä ja neljättä valitusperustetta tai toisen valitusperusteen toista ja kolmatta osaa ei ole tarpeen tutkia, koska niillä pyritään arvostelemaan valituksenalaisen tuomion perusteluja, jotka perustuvat lähtökohtaan, jonka on viidennen valitusperusteen tutkimisen yhteydessä osoitettu olevan oikeudellisesti virheellinen.

130

Kyseisen tuomiolauselman 1 kohdan, jolla unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kumoamiskanne oli menettänyt kohteensa ja että riidanalaisen päätöksen ja veloitusilmoituksen laillisuudesta ei ollut tarpeen lausua siltä osin kuin ne koskivat palkkoja, sosiaalivakuutusmaksuja ja matkakulukorvauksia, jotka liittyivät A:n työskentelyyn ajanjaksolla 1.4.–22.11.2016 ja joiden kokonaismäärä oli 28083,67 euroa, ei sitä vastoin voida katsoa olevan valituksen kohteena, koska parlamentti ei hävinnyt asiaa valituksenalaisen tuomion kyseisen osan osalta.

131

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, unionin tuomioistuin voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

132

Käsiteltävässä tapauksessa asia on ratkaisukelpoinen siltä osin kuin on kyse ensimmäisestä ja toisesta kanneperusteesta.

133

Ensimmäinen kanneperuste koskee muodollisesti perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa määrätyn kohtuullisessa ajassa toimimista koskevan periaatteen loukkaamista. TC:n kyseisen kanneperusteen tueksi esittämät argumentit esitettiin tiivistetysti valituksenalaisen tuomion 54 ja 55 kohdassa, ja unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi ne kyseisen tuomion 57–66 kohdassa esitetyistä syistä, joita ei ole syytä kyseenalaistaa, koska TC ei ole tehnyt vastavalitusta kyseisen tuomion mainitusta osasta (ks. vastaavasti tuomio 23.11.2021, neuvosto v. Hamas, C‑833/19 P, EU:C:2021:950, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

134

TC esitti kyseisen kanneperusteen yhteydessä kuitenkin myös argumentteja, jotka koskivat sitä, että parlamentti kieltäytyi 8.1.2021 päivätyssä kirjeessä toimittamasta hänelle hänen pyytämiään todisteita. Unionin yleinen tuomioistuin tutki nämä argumentit, jotka esitettiin tiivistetysti valituksenalaisen tuomion 70 ja 71 kohdassa, yhdessä toisen kanneperusteen kanssa, joka koski kuulluksi tulemista koskevan oikeuden ja asiakirja-aineistoon tutustumista koskevan oikeuden loukkaamista sekä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, joista määrätään perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdassa, ja jonka unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi. Koska valituksenalainen tuomio kumotaan, mainitut argumentit ja toinen kanneperuste on tutkittava yhdessä.

135

TC väittää parlamentin loukanneen hänen perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdassa vahvistettua oikeuttaan tulla kuulluksi ja tutustua asiakirja-aineistoon, koska parlamentti viittaa riidanalaisessa päätöksessä tuomiossa L v. parlamentti tehtyihin päätelmiin toimittamatta hänelle todisteita ja erityisesti kyseisten päätelmien tueksi käytettyä, 9.5.2016 päivättyä A:n kirjettä. Hän katsoo lisäksi, että sähköpostien säilyttämistä koskevan parlamentin politiikan, jota hän pitää ristiriitaisena asetuksen 2018/1725 johdanto-osan 22 perustelukappaleen kanssa ja josta hän väittää olleensa tietämätön, vuoksi häneltä on evätty mahdollisuus esittää todisteita parlamentin väitteitä vastaan. Hän moittii lisäksi mainittua toimielintä siitä, että se vetosi virheellisesti kyseisen asetuksen 9 artiklaan evätäkseen häneltä oikeuden tutustua hänen pyytämiinsä todisteisiin.

136

Tämän tuomion 86–116 ja 124–126 kohdassa esitetyistä perusteluista ilmenee, että sitä, että parlamentti kieltäytyi 8.1.2021 päivätyssä kirjeessä toimittamasta TC:lle tämän pyytämiä todisteita, ei voida pitää TC:n puolustautumisoikeuksien ja erityisesti hänen kuulluksi tulemista koskevan oikeutensa loukkaamisena.

137

Ensinnäkin tämän tuomion 24 ja 26 kohdassa mainituissa, 4.8. ja 22.9.2020 päivätyissä pyynnöissään TC tyytyi pyytämään erilaisten yleisesti mainittujen todisteiden toimittamista yksilöimättä niitä tosiseikkoja, jotka oli näytettävä toteen, tai niitä todisteita, joilla nämä tosiseikat voitaisiin näyttää toteen. TC ei erityisesti ilmoittanut, mitä työtä A oli tehnyt, mikä oli tämän työn ja hänen edustajantoimensa hoitamisen välinen yhteys ja miten pyydetyt todisteet, jotka olivat parlamentin hallussa, voisivat osoittaa kyseisen työn ja yhteyden.

138

Toiseksi tietyt pyydetyistä todisteista eli TC:n vuosien 2015 ja 2016 sähköpostit, A:n parlamentin kulkukortin käyttöä koskevat tiedot sekä tiedot siitä, miten monta kertaa A:n osalta oli pyydetty parlamentin suojaa, eivät olleet koskaan olleet olemassa tai niitä ei missään tapauksessa ollut enää olemassa kyseessä olevan menettelyn aloittamisajankohtana ja siis silloin, kun TC esitti pyyntönsä.

139

Kolmanneksi A:n henkilökansion toimittaminen TC:lle oli henkilöstösääntöjen 26 artiklan mukaan kiellettyä.

140

TC:n argumentista, jonka mukaan parlamentti viittasi riidanalaisessa päätöksessä tuomiossa L v. parlamentti esitettyihin päätelmiin, on riittävää muistuttaa, että – kuten tämän tuomion 25 kohdasta ilmenee – parlamentti toimitti TC:lle jäljennöksen tuomiosta L v. parlamentti, joten sitä ei voida moittia siitä, että se olisi ottanut riidanalaisessa päätöksessä huomioon tietoja, joihin TC ei ollut voinut tutustua.

141

Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen ensimmäinen ja toinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.

142

Muilta osin asia ei ole ratkaisukelpoinen, koska unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut TC:n kanteensa tueksi esittämää kolmatta, neljättä ja viidettä kanneperustetta.

143

Asia on näin ollen palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen kyseisten kanneperusteiden ratkaisemista varten.

144

Koska asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, tähän valitukseen liittyvistä oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: